Freestylemelonnan harrasteleiri Neitikoskella


Viime viikonloppuna kokoontui pari mökillistä innokkaita melojia Neitikoskelle, freestylemelonnan harrasteleirille. Sää oli mitä mainioin valokuvaukseen kun aurinko ei häikäissyt vastarannalta, mutta melojien kasvoilta paistoi onnistumisen ilo!



Lieksan Neitikoski on siitä mahtava paikka että se toimii koko melontakauden ajan ja tarjoaa haastetta kaiken tasoisille, opettelitpa sitten virtaan lähtöä, etusurffia tai huge clean loopia.
Myös leirillä keskitytään jokaisen oman taitotason mukaiseen harjoitteluun. Sitä mukaa kun taidot karttuvat, myös haasteet kasvavat. Leirin tavoitteena on saada jokaiselle varmuus hontossa surffailuun ja eväät harjoitella jatkossa itsenäisesti myös pisteliikkeitä.


Jenni johtaa. Perässä meloen on helppo löytää oikea kohta sisään aaltoon.

Etusurffi onnistui kuin vettä vain.

Takasurffi myös. Tämä vaatii jo rohkeutta!

Lihaksia painavasta hapotuksesta huolimatta leiriläiset meloivat kolmatta päivää putkeen ohjaajien valvovien silmien alla. Vaikka väsymys luonnollisesti painoi jo viimeisellä setillä, täytyy nostaa hattua sille innolle, jolla jokainen meloi viimeiseen surffiin asti. Etusurffin lisäksi otimme haltuun takasurffin ja spinit, sekä lähdimme tavoittelemaan keulan upotusta kärrynpyöriä ja voltteja silmällä pitäen.

Uskon että leiri antoi kaikille rohkeutta tavoitella seuraavaa askelta koskimelonnassa freestylekajakilla. Nyt vain uudet opit käyttöön, ettei tuntuma pääse katoamaan. Lisähaastetta tarjoaa jokaisen melontapaikan omat piirteet, koska täysin samanlaista honttoa tai aaltoa ei löydy koskaan, mutta onneksi kaikissa paikoissa toimii samat perussäännöt.


Kiitos kaikille leiriläisille!



Ensi vuonna haluamme Sinut mukaan!


Kommentit