Aaltomelonnan miniopas


Aaltomelonnan kulta-aika on taas alkamassa. Ensin riemuittiin Pohjois-Suomen hurjista lumisateista suurtulvien toivossa ja seuraavaksi odotetaan Kilpisjärven helleaaltoa kuin juhannusta konsanaan. Seuraavassa vinkkejä aallossa tehtäviin liikkeisiin. Nyt on juuri sopiva aika mielikuvaharjoitteluun, kun ajatte tänne pohjoiseen.

Tuomas on jo treenaamassa

 Roundhouse (15 pistettä, InternationalCanoeFederation)

Kansainvälisen kanoottiliiton sääntöjen mukaan: 180 asteen käännös keulan ympäri vaakatasossa, irti kuohasta, pystykulma 0 – 45°.

Kuinka se oikeasti tehdään:
-       Siirry aallon harjalle
-       Kun kajakki lähtee liukumaan aaltoa alaspäin, ota vauhtiveto vastakkaisella lavalla
-       Vie samalla paino vedon puoleiselle kantille ja VÄLITTÖMÄSTI käännöksen puoleiselle kantille, varpaille (tämä on saumaton liike, älä odota että pomppu laskeutuu, vaan toimi salamana!)
-      Paina samalla käännöksen puolelta lavalla, rystyset alaspäin, aivan kajakin vierestä, nostaen perää ilmaan
-      Laskeutuessa takasurffiin käännä katse alavirtaan ja tee työntö vastakkaisella melan lavalla, pysyäksesi aallossa

Blunt  (50 p)

Kuten Roundhouse, mutta pystykulma 45 - 90 astetta.

Päivitys roundhousesta blunttiin tapahtuu esim keskittymällä nostamaan kyynärpäätä kohti taivasta käännöksen aikana, jolloin myös vartalo ja lantio seuraa, kallistaen kajakkia suurempaan astekulmaan. Mitä isompaa ilmaa saat kajakin alle, sen helpompi.



Blunt, Claire O'Hara

Laskeutuessa työnnä kajakkia kohti aallon pohjaa
Jussi Tanskanen sen tietää


Jos teet liikkeen ilman kääntävää melanvetoa, tulee lisäpisteitä, eli clean -bonuksia. Vauhtivedon ja takaisin vedon saa tehdä. Näyttää hyvältä kuvissa ja on hauska harjoitella!

Clean Blunt, Matheu Dumoulin

Pan Am ( 110 p)

Kun vedät bluntin niin sanotusti katolleen, eli yli 90° pystykulmassa, laskeutuen kuitenkin taka- tai sivusurffiin.
-       Ajattele hyppääväsi melan lavan päälle, kun saat isoa ilmaa kajakin alle ( Esim. Äijäaallossa)
-       Takaisinveto erittäin tärkeä, koska palautat sillä kajakin takaisin pohjalleen


Pan Am, Sam Ward


Back Roundhouse ( 20 p)  Back Blunt eli Backstab  ( 70 p) Back Pan Am (130 p)


Backstab, Joel Kowalski

Kuten eteenpäin, mutta aloitetaan liukumalla takaperin kohti aallon pohjaa.
KATSE alavirtaan kääntävän vedon aikana erittäin TÄRKEÄÄ käännöksen aikaan saamiseksi.

Cleanina, Alan Ward

Helix ( 150 p)

270 asteen käännös vaakatasossa, josta vähintään 180° kajakin oltava ylösalaisin ja jossain vaiheessa ilmassa

-       Ota taas vauhtia aallon harjalta
-       Pompauta kajakkia kerran pohjallaan matkalla alas
-       Seuraavasta pompusta, työnnä käännöksen puoleisella lavalla kajakki pyörimään ja heittäydy kajakin kantin yli lavan päälle (aluksi voi olla haastavaa saada kajakki kääntymään ylösalaisin)
-       Katse kohti taivasta ja näät kuinka kajakin keula pyörähtää ylitsesi, toiselle puolelle
-       Vie samalla vastakkainen lapa veteen ja vedä veto nostaaksesi itsesi pystyyn, etusurffiin

Jos aalto on liian iso, voit ladata toisen pompun silmät kiinni
Anni Mykkänen

Katse ylöspäin kun kajakki kääntyy katolleen
Quim Fontane Maso

Kajakki pyörähtää ilmassa pään yli
Tuomas Kuronen

Aallossa liike lähtee aina sen verran isosti että kajakki käy ilmassa, jolloin se on Helix. Hontossa liikkeen voi suorittaa myös ilman ilmaa, jolloin kajakin tulee pyörähtää täydet 360° ja pisteitä ropisee huimat 40, liike on silloin Felix.

Donkey Flip ( 90 p)

360° käännös kajakin pituusakselin suuntaisesti, alkaen etusurffista, kajakin oltava ilmassa vähintään 180° ajan.

-     Vauhtia harjalta ja liukuessa alas vauhtiveto vastakkaiselta puolelta
-     Jatka vauhtivedon liikettä kallistuen takakannelle, (ajatuksena) korva kohti käännöksen puoleista takakulmaa
-      Suuntaa käännökseen kajakin ali kasvot kohti vettä, viemällä vastakkaista nyrkkiä kajakin ali toiselle puolelle
-      Käännä kajakki pojalleen vastakkaisen lavan avulla

Vauhtivedon jälkeen kyynärpää kohti takakulmaa
Tuomas Kaukola

Vastakkainen nyrkki johdattaa kajakin ali
Devyn Scott

Air Srew eli ilmaruuvi (140 p)

Kuten Donkey Flip, mutta laskeuduttava etusurffiin, eli max +/- 20° sivusuunnassa. Donkey Flip saa siis laskeutua myös sivuttain.
Liikkeet näyttävät takakansieskimoilta, mutta vältä tätä mielikuvaa väärän liikeradan vuoksi!


Kuvat Anni ja Kati, Kanadan MM-kisat 2015

Tärkeintä aaltomelonnassa täällä Suomen Lapissa on varata tarpeeksi aikaa ja ladata positiivinen energia joka setille. Vesitilanteet nimittäin antaa välillä odottaa ja toisaalta vaihtuvat kesken melontasession, huonompaan tai parempaan. Nauti siis jokaisesta hetkestä. Pelkkä etusurffikin on välillä juhlaa hienossa aallossa.





Kommentit