Road To The Worlds part 1. ''Uno Cerveza''

Freestylemelonnan MM-kisat, San Juan, Argentiina vuosimallia 2017.. Noh, miksipäs ei. Sinnehän on kuitenkin lähes kaikkialta helpot kulkuyhteydet, kulttuuri on tuttu ja englannilla pärjää vallan mainiosti :p. Jos paperin kääntää toisin päin huomaa kuitenkin suuremman kokonaisuuden: ekat MM-kisat kyseisellä mantereella, miksi? Koska laji kasvaa, järjestäjiä löytyy muualtakin kuin Jenkeistä tai Saksasta, tää on mun silmissä uusi aluevalloitus, ja ehkä Suomenkin vuoro vielä koittaa?



San Juaniin matkustaminen ei ole helpoimmasta päästä mutta kisojen infopaketeista löytyi parhaat tipsit. Me päätettiin Jennin kanssa lentää Helsinki>Amsterdam>Buenos Aires, jossa keräsimme kamamme ja vaihdoimme toiselle Airesin kentälle josta lensimme vihdoin San Juaniin. Juanissa meitä vastassa tulisi olla kisajärjestäjien shuttle, mutta Argentina Aerolinesin ja ebookersin yhteistyössä järjestämän sekasorron johdosta saimme unohtaa shuttlemme ja hypätä taksiin. Otimme toki molemmille omat taksit ja hurautimme ''hotellille''. Taksi matka taisi maksaa n.170 pesoa eli vajaan 10e.
San Juanin kenttä on yhtä vilkas ku Ivalon 


Hotelli sijaitsee pääkadun tuntumassa joten palvelut löytyvät kivenheittämän päästä. Nyt olimme matkustaneet kutakuinkin 30h ja kello näytti iltapäivää. Mitä vielä? Olin toki opetellut yhden selviytymisen kannalta erittäinkin tärkeän lauseen espanijaksi ''Uno cerveza por favor'' ja tottakai halusin päästä sitä testaamaan. Käveltiin ensimmäiseen ravintolan näköiseen paikkaan ja hymy oli herkässä..

Tälle päivälle oli yksi tavoite: päästä koskelle. Spotti ei totisesti ole missään city centrumissa, vaan sijaitsee n.17km kaupungin ulkopuolella. Samassa hotellissa meidän kanssa on muitakin melojia ja päätimme lyöttäytyä yhdeksi remmiksi Tomasz Chaplinskin, Zofia Tulan ja Tom Dollen kanssa. Bussi ja taksi olivat tässä vaiheessa ainoat vaihtoehtomme ja valitsimme ensimmäisen koska kisajärjestäjätkin sitä suosivat. Paattimme kulkeutuivat onneksi lentävällä matolla (lue kisajärjestäjän) kyydissä koskelle joten hartioille jäi vain oman ruhon raahaaminen. Bussilla matkustaminen täällä on melko mielenkiintoista koska minkäänlaista aikataulua ei ole. ''There is only one rule, it's called number 29''. Eli hyppää numeron 29 bussiin ja soperra jotain ''sharamika sahaa'' tyylistä siansaksaa kuskille (jonka pitäisi tarkoittaa määränpäätä) ja vilauta matkakorttia lukijalle. Enään tarvitsee vain hypätä oikeaan aikaan ulos.

Man it's not 29!

Vengaaa, noin 45min myöhemmin olet keskellä aavikkoa, porottavan auringon alla turkoosin joen ja hiekkavuorten ympäröimänä. Jos vesipullo(t) unohtuivat hotellille, olet yhtä kusessa kuin Pahakurkkiolla ilman kokohuppua, eli tosi kusmarissa. Siinä kaikki tältä erää, palaillaan! -Visa




Kommentit